Maanantaina

Varmistin vielä aamulla, että tänään ei ole mitään sovittua tapaamista eikä muutakaan ohjelmaa. Miten varmistan yleensä tällaiset asiat? No, katsomalla kalenteriani. On suloista vain olla ja ihmetellä mailman menoa.

Tämä olotila valitettavasti ei kestä kauan. Tulee mieleen pari kirjaa, jotka pitäisi lukea. Televisio kuulemma tylsistää aivoja entisestään. No jätän sekä Tv:n että kirjat ja lähden uimahalliin saunomaan ja uimaan. Väkeä sattuu olemaan aika runsaasti – sain kuitenkin hyvältä paikkaa kaapin, jossa voi edes hieman kokea yksityisyyttä. Vaihdettiin muutama sana parin eläkeläisen kanssa. kehuttiin saunaa jne. En edes muistanut tällä kertaa sanoa mitään Jumalasta. Olen siis todella pitämässä vapaata..

Uimareissun jälkeen kotiin ja vaimon kanssa juotiin kaakaot. On rauhallinen iltapäivä. Otan pienet nokkaunet, josta puhelin herättää minut vaativalla äänellä. En muistanut panna sitä rakkinetta äänettömälle. Nyt alkaa sykkiä ajatus aivoissa: minne menisin käymään? Naapuriseurakunnassa on joku tanskalainen julistaja vierailulla ja tekisi mieli mennä kuuntelemaan. Miten ihmeessä minun on niin vaikea vain olla ja ihmetellä? Onkohan tämä sitä stressiä? Onneksi vaimo pitää pienen kehoitus puheen, jonka sisällön olen oppinut melkein ulkoa: ”Älä mene minnekään. ole kotona ja lepää…” En osaa kuvailla äänensävyä – se on niin vetoava ja syyllistävä että en voi mitenkään puolustautua.

Sitten alkaa huomisen huolet jo tulla mieleen. Toivottavasti muistan kaikki asiat, jotka minun on määrä suorittaa tiistaina. Rakastan maanantaita! Tämä on ihmeellisen rentouttava päivä – kaikesta huolimatta! Muistan äkkiä mahtavan Sanan: Ps.127:2. ”Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa.”

Halleluja!

Advertisement