RIPPI 29 helmikuun, 2008
Posted by Asko Tynjälä in Pastorilta.trackback
Terve taas – tosin tuo sana ’taas’ ei sovi alkuunkaan tähän, sillä edellisestä kirjoittelusta on kulunut liikaa aikaa! Mielessäni on pyörinyt viime päivinä sana rippi. Yleensä se liitetään voimakkaasti katolisen kirkon toimintaan. Siellähän opetetaan ihmiset jo lapsesta saakka käymään ripittäytymässä erikoisessa rippituolissa. Rippi ei kuitenkaan ole pelkästään katolisten yksinoikeus.
Raamatussa on ihana kehoitus: (Jaak.5:16.) ”Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.” Tekstiyhteydessä puhutaan syntien anteeksisaamisesta ja parantumisesta. Me tunnustamme syntimme ennen muuta Jumalalle, kuten Daavid teki. Tässä on kuitenkin merkillinen kehoitus tunnustamaan synnit toiselle ihmiselle. Martti Lutherin mielestä tämä on annettu meille sen tähden, että jaksaisimme paremmin uskoa syntimme anteeksi.
Muistan, kun ensi kerran kokeilin tätä tietä. Sydämeni syytti minua raskaasti. Olin tehnyt jotakin, jonka luokittelin synniksi. Arkana otin yhteyttä sielunhoitajaan. Kerroin hänelle rehellisesti asian. Sielunhoitaja osasi vapauttaa minut taakastani julistaen anteeksiantamuksen Jeesuksen nimessä ja veressä. Sitten hän sanoi: ”Kiitä Herraa, sitä lankeemusta ei ole enää olemassakaan!” Sinä hetkenä ihana vapauden tunne täytti sydämeni. Samana iltana menin seurakuntaan. Yhteisen rukouksen aikana eräs mies tuli hiljaa luokseni, pani kätensä päälleni ja sanoi: ”Jeesuksen nimessä ja veressä syntisi on anteeksiannettu!” Hän ei tiennyt mitään minun tilanteestani, mutta Pyhä Henki halusi vielä rohkaista minua uskomaan Jeesuksen veren voimaan.
Vuosikymmenet ovat kuluneet tuosta tapahtumasta. Tänään kiitän Jeesusta, että olen niin monta kertaa saanut keventää taakkaani ristin juurella. Käytän rippiä aina, jos tunnen olevani jollain tavalla jumissa. Ja Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä, niin tiedostetuista kuin tiedostamattomista. Halleluja!
Kommentit»
No comments yet — be the first.